skip to Main Content

Tervetuloa Jokilaaksojen omaishoitajat ja läheiset ry:n kotisivuille.

Jokilaaksojen omaishoitajat ja läheiset ry on vanhusta, vammaista ja pitkäaikaissairasta läheistään hoitavien oma yhdistys.

Tavoitteemme on ollut jo perustamisvuodesta 2004, toimia omaishoitajien, vammaisten ja pitkäaikaissairaiden aseman parantamiseksi sekä tukemiseksi. Haluamme kehittää omaishoitajien ja heidän hoidettaviensa palveluita ja tukitoimia.

Toiminta-alueeseemme kuuluvat Alavieska, Kalajoki, Merijärvi, Oulainen, Sievi ja Ylivieska.

Toimintaamme ohjaavia arvoja ovat yksilöllisyys, ihmisläheisyys, tasa-arvo ja toiminnan laadukkuus.

Yhdistyksen toiminnan osa-alueita ovat edunvalvonta, ohjaus ja neuvonta, koulutus sekä virkistys- ja kulttuuritoiminta.

Yhdistyksellämme on ollut vuodesta 2015 Stean rahoittamaa OmaisOiva toimintaa.

Klikkaamalla OmaisOiva- logoa pääset esittelyvideoon!

Toimintaa tukemassa

Minäkö omaishoitaja?

Omaishoitajuuden tunnistaminen ei ole aina helppoa, tilanteeseen saatetaan ajautua vähitellen, kun arjen avun tarve läheisellä lisääntyy. Omaishoitajuus voi alkaa myös lapsen syntymän myötä tai äkillisesesti esimerkiksi onnettomuuden jälkeen. Tunnistaminen on tärkeää, jotta voi parhaalla mahdollisella tavalla auttaa läheistään, saada tukea sekä palveluja joihin omaishoitajana on oikeus.

Klikkaamalla viereistä kuvaa pääset sivustolle jossa voit tehdä tunnistamistestin.

Minäkö omaishoitaja? – Ensiopas omaishoidosta!

Alla olevasta linkistä löydät erityislastenperheille ajakohtaista ja hyödyllistä tietoa. Käyppä vilkaisemassa!

Linkki: Erityisperheet.fi – Ensitietoa sosiaalipalveluista erityislapsen vanhemmille.

Etäomaishoitajuus

Etäomaishoitaja huolehtii läheisestään pitkänkin välimatkan päästä, käy viikonloppuisin hoitamassa ja katsomassa, että asiat ovat kunnossa sekä järjestää apua ja tukea läheiselleen. Toisinaan hoitajia voi olla useita, jolloin hoito vastuu jaetaan esimerkiksi sisarusten kesken. Etäomaishoitaja voi olla melkeinpä kuka vain läheinen ihminen tai sukulainen, joka huolehtii hoidettavan asioista. Opas – etäomaishoivasta (klikkaa tekstiä) sisältää tietoa mitä on, kun läheistä autetaan etänä.

Klikkaamalla saat lisää tietoa etäomaishoitajuudesta.

Avoimia keskustelu tilaisuuksia ja asiantuntija luentoja

Omaishoidon infopiste 

Ryhmätoimintaa

Valmennusta omaishoitajille

Henkilökohtaista ohjausta ja neuvontaa

Back To Top